Historian havinaa

MALISKYLÄN NUORISOSEURA

 

Milloin Maliskylän nuorisoseura on todella perustettu? Siihen tuskin kukaan pystyy tyhjentävästi vastaamaan. Perustamisvuosi on jossain 1896- 1912 välissä, lähteestä riippuen. Alkuajan toiminnasta kertovat pöytäkirjat ovat valitettavasti kadonneet jonnekkin. Nivalan nuorisoseuran pöytäkirjan mukaan 15.3.1903: ”Keskusteltiin ja päätettiin perustaa Seuralleemme haaraosasto Maliskylälle. Esimieheksi valittiin opettajatar neiti Maria Alfthan ja kirjuriksi Anni Lundqvist, rahastonhoitajaksi op. Maria Alfthan.

 

Irtaantuminen Nivalan nuorisoseurasta tapahtui vuonna 1907. Nivalan Nuorisoseuran kuukausikokouksessa Rientolassa 13.1.1907 keskusteltiin Maliskylän piiriosaston pöytäkirjasta: ”Seuran toimintaa päätettiin jatkaa edelleen samojen sääntöjen mukaan, kuitenkin sillä lisäyksellä, että seuran ohjelmaan tulee myöskin kuulumaan tanssi toimikunnan määräyksen mukaan.” Jonka johdosta keskusteltiin, ehdotettiin ja päätettiin: ”Nivalan nuorisoseuralla ei ole oikeuttaa vahvistaa minkään haaraosaston sääntöjä, Vaikka laittomuusaikoina onkin omistanut Maliskylän Nuorisoseuran piiriosastoksensa. Vaan nyt muuttuneissa oloissa kehoiltamme Maliskylän N. seuraa toimimaan itsenäisenä seurana ja vahvistuttamaan sääntönsä Oulun-läänin N. seurain Keskusseuralla.” Siten Maliskylän Nuorisoseuran voidaan katsoa toimineen itsenäisenä vuodesta 1907 alkaen.

 

Kun 29.4.1978 vietettiin Nivalan nuorisoseuran uuden toimitalon vihkiäisiä, siellä oli Maliskylän silloinen purppuriryhmä esittämässä Maliskylän purppuria. Tänä päivänä, 15.7.2007, Nivalan Nuorisoseuran tanhuryhmä Rihmarulla esiintyy Maliskylän Nuorisoseuralla. Sadassa vuodessa ajat ja asenteet ovat muuttuneet. 2. Ensimmäisten vuosien toimintaa Nivalan Nuorisoseuran Maliskylän osaston kertomus vuodelta 1905 kuvaa hyvin sen ajan toimintaa: ” Seurassa on ollut jäseniä 32. Naisia 11 ja miehiä 21. Seuran toimesta on pidetty 11 kuukausikokousta ja 2 isompaa iltamaa. Niissä on esitetty 2 puhetta, 19 esitelmää, 1 vuorokeskustelu, 3 keskustelukysymystä, 2 kuvaelmaa, lausuttu 20 runoa, luettu 13 kertomusta ja 4 satua. Seuran käsinkirjoitettu sanomalehti Wirkistäjä on ilmestynyt 7 kertaa. Seuralla on ollut myös pienoinen lauluseura. Kirjurina on seurassa toiminut Maria Alfthan.”.

Maria Alhovaara
Maria Alhovaara

© Maliskylän nuorisoseura ry